Kuinka Manasse Jäppinen Ii:n oppi

Perjantai 23.1.2015 klo 21:14


Tuossa kuvapalkistossa vilistävät nyt kuvat Manasse Jäppisen harjoituksista. Ne löytyvät kaikki kuva-albumista Manasse Jäppinen. Teatteritouhu talolla kiihtyy ja kuhisee. Villitsee ja valloittaa ja vie mennessään niinkuin aina ennenkin. Monta iltaa,iltapäivää,tunti jos toinenkin on tätä kappaletta työstetty. Ensin aloitettu ihan pelkistä lukuharjoituksista, sitten siirrytty kahvion lattialle haparoimaan ja vihdoin viimein salin puolelle ja näyttämölle. Siitä se etenee. Ja ensi-ilta lähenee. Sehän on torstaina 5. helmikuuta klo 19.00.

Siinä sitten kansa pääsee näkemään,mitä talon uumenissa on syksytalvesta lähtien puurrettu. Teatteritouhu on siitä mukavaa, että siellä unohtuu täysin tämä toinen arkinen maailma. Siellä puretaan porukan kesken ilot ja surut. Ollaan yhtä perhettä. Ja Nuorisoseurantalosta onkin muodostunut meille se toinen koti. Harjoituksissa keskitytään ja siinä siirrytään pois siitä omasta persoonasta, muututaan ihan joksikin muuksi. Ja siinä se onkin. Se tyhjentää pään arjesta ja täyttää sen roolihahmolla,joka elää ihan omaa elämäänsä. Aivan loistavaa.

Mutta tulkaa katsomaan valmista esitystä. Esitysaikataulu onkin tuossa kalenterissa ja uutisissa. Jotta Tervetuloa lämpimästi Säyneisen talvinäytelmää katsomaan !


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini