Syksy saa,saako Säyneinen?

Keskiviikko 16.9.2015 klo 20:06


Vieläkö jatkuu sama tahti kylämme eriarvoisuudessa?Vieläkö halutaan lannistaa vielä enemmän? Meillä ei todennäköisesti ole edes mahdollisuutta liikuntasalin käyttöön, koska kaupunki aikoo pudottaa koulukiinteistön lämmöt kokonaan peruslämmölle,eli vain muutamaan plusasteeseen. Tasa-arvoako? Tuskinpa.

Kohtapuoliin päättävät päättäjämme kuntaliitosrahojen "jakamisesta". Kuuroille korville taitavat kaikua taas kylämme esitykset koulukiinteistön muuttamisesta yrityspohjaiseksi ja siinä samalla kylää palvelevaksi monitoimikeskukseksi, liittäen siihen Salpatuvan toiminnot. Asiasta on puolitoista vuotta keskusteltu ja pohdittu ja esitetty esim. lähidemokratian parissa. On ollut hanketoiminnan viritystä ja on koetettu uskoa tulevaan. Mutta missä ovat kaupungin taholta esim kiinteistön mainostaminen mahdolliseksi yritys- ja toimintakeskukseksi. En ainakaan minä ole moista nähnyt. Ei loputtomiin voida näin eriarvoisesti kohdella saman "kaupungin" eri alueiden asukkaita. Vai voidaanko?

Jos kenelläkään on hajuakaan kenestäkään,kuka haluaisi pienimuotoista,miksi ei keskikokoistakin yritystoimintaa tuottaa, niin täällä meillä olisi kiinteistö moneen tarkoitukseen. Ei kaiken tarvitse eikä kaikki tapahdukaan näinä päivinä suurissa keskuksissa. Pienissä kylissä on omat hienot puolensa. Ken kaipaa sitä pakoa kiihkeästä elämänrytmistä, haluaa vapaa-aikanaan viettää aikaa luonnonhelmassa, puuhastella yhdessä asioita tai sitten vaan olla omassa rauhassaan. Täällä meillä kaikki tuo onnistuu.

Maamme ja maailma elävät myllerrysten paineissa, talous on kuralla, levottomuudet lisääntyvät, kaikki tuntuu muuttuvan aivan hulluksi. Mutta asiat voisivat olla toisinkin. Meidän on pakko uskoa tulevaisuuteen, me aiomme täällä elää edelleen ja tätä elämänmuotoa olemme valmiit tarjoamaan muillekin. Työtätekeviä,ahkeria,yhteisöllisiä käsiä tarvitaan aina. Aina tarvitaan toisista välittämistä. Huolenpitoa. Lämpöä. Normaalia arkielämää kaikkine vivahteineen. Pidetään toisistamme huolta ja ilahdutetaan toisiamme. Ei unohdeta ihmisyyttä.

Mutta positiivista taas on se,että kaikesta huolimatta Säyneisessä tanssikurssi alkaa su 4.10. klo  18.30 Nuorisoseurantalolla. Tervetuloa mukaan vanhat, uudet, nuoret ,parilliset,parittomat. Sama rento,huumorilla höystetty yhdessäolo tulee jatkumaan!Rohkeasti mukaan tekin, jotka ette ole olleet mukana viime talvikautena. Ei tule suru puseroon, vaan sieltä lähtee aina hymy huulilla ja hyvillä mielin. Tulepas koettamaan :D

 

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini